- Gymnadenia conopsea (L.) R. Br. – punakirkiruoho
- subsp. conopsea – ahokirkiruoho
- var. conopsea – rusokirkiruoho
- var. scitula T. Kettunen – valkokirkiruoho
- Gymnadenia R. Br. – kirkiruohot
- Orchidaceae – kämmekkäkasvit
Punakirkiruohon, Gymnadenia conopsea, taksonomia on muuttunut viime vuosina. Sitä on usein käsitelty vain lajina ja mm. Kasviatlaksen havaintokartoilla vain pieni osa havainnoista on viety alemmalle tasolle. Vuoden 1998 Retkeilykasviossa laji on jo jaettu ahokirkiruohoon var. conopsea ja pohjoiseen lettokirkiruohoon var. lapponica. Uusimman tietämyksen ja DNA-tutkimuksen mukaan taksonit on siirretty alalajitasolle ja lettokirkiruoho on saanut nimen subsp. alpina. Ahokirkiruohosta on eriytetty kaksi muunnosta, joista rusokirkiruoho, var. conopsea, on kukiltaan punasävyinen ja valkokirkiruoho, var. scitula, nimensä mukaisesti valkokukkainen.
Ahokirkiruoho, Gymnadenia conopsea subsp. conopsea, on monivuotinen ja yleensä 30-60 cm korkea ruoho. Sen juurakossa on kaksi vierekkäistä, yleensä noin 1,5-2 cm pitkää, litteähköä ja liuskaista juurimukulaa, joiden liuskat jatkuvat juurina. Lisäksi mukuloiden yläpuolella on juurikimppu. Varsi on haaraton, tanakka, hiukan särmikäs, vihreä ja usein yläosastaan punaruskea. Sen tyvellä on 1-3 tuppimaista, lavatonta tai hyvin lyhytlapaista, ruskeaa tai ruskehtavaa lehteä. Varren alaosassa on 2-4 pitkätuppista (tupet osittain sisäkkäin), lähes tasasoukkaa lehteä, jotka ovat tylppä- tai teräväkärkisiä ja pystyhköjä tai siirottavia. Ne ovat tavallisesti noin 5-15 cm pitkiä ja leveimmästä kohtaa noin 0,8-1,2 cm leveitä. Niiden yläpuolella on 2-4 pienempää ja pystyhköä varsilehteä. Kaikki lehdet ovat täplättömiä, päältä tasaisen vihreitä ja alta yleensä harmahtavan vihreitä sekä ruodittomia, silposuonisia ja ehytlaitaisia.
Kukintotähkä on punainen, vaaleanpunainen, vaaleansinipunainen tai harvoin valkoinen (valkokirkiruoho). Se on yleensä tiivis ja tavallisesti noin 8-16 cm pitkä sekä tasalevyisesti noin 2-2,5 cm leveä ja yleensä noin 30-80-kukkainen. Kukat ovat yleensä noin 9-11 mm leveitä ja tukilehdellisiä. Tukilehdet ovat kapean kolmiomaiset tai kapeanpuikeat, pitkäsuippuisen teräväkärkiset ja vihreät tai punaruskeat. Ne ovat useimmiten noin 10-20 mm pitkät ja leveimmältä kohtaa noin 1-4 mm leveät. Kukinnon alaosassa tukilehdet voivat toisinaan olla kukkia pitemmät. Sikiäin on perätön, kierteinen ja suonikas sekä kalju ja yleensä noin 5-8 mm pitkä sekä noin 1-2 mm paksu.
Kuudesta kehälehdestä kolme on ulompaa ja niistä kaksi laitimmaista siirottavat sivulle ja keskimmäinen on pysty kaartuen yläosastaan eteenpäin. Ne ovat soikeahkoja, pyöreäkärkisiä ja noin 4-6 mm pitkiä sekä noin 1-2 mm leveitä. Sisemmistä kehälehdistä kaksi ovat soikeita, pyöreä- tai tylppäkärkisiä ja noin 3-5 mm pitkiä sekä noin 1,5-2 mm leveitä. Ne ovat asettuneet viistosti ikään kuin katokseksi hetiön ja emiön yläpuolelle. Kolmas sisempi kehälehti muodostaa noin 4-5 mm pitkän ja suunnilleen yhtä leveän huulen, jonka kärki on matalasti ja lähes samanlevyisesti kolmiliuskainen. Kaikki kehälehdet ovat tasaväriset vailla tummempaa kirjailua. Huulen tyviosa on toisinaan vaaleampisävyinen. Huulessa on useimmiten kaareva ja kehälehtien värinen kannus, joka on tavallisesti noin 10-15 mm pitkä ja vain noin 0,5-1 mm paksu. Siinä on runsaasti mettä. Kukan sanotaan tuoksuvan tarhaneilikalle.
Hetiö ja emiö ovat yhdistyneet siitintukuksi, jossa on yksi toimiva hede ja kaksi toimivaa luottia (kolmas on muuntunut keulaksi). Emin yläpuolelle nousevan ponnen siitepöly on kahtena tarttumakantaisena myhkynä. Kirkiruoho ei monen muun kämmekän tapaan huijaa hyönteisiä, vaan se tarjoaa pitkästä kannuksestaan mettä erityisesti yöperhosille, kuten yökkösille ja kiitäjille mutta myös päiväperhosille. Hyönteiset työntävät imukärsänsä kannuksen ahtaaseen aukkoon, jolloin siitepölymyhkyjen lähekkäiset tarttumakannat kiinnittyvät imukärsän tyveen. Aluksi ylöspäin suuntautuneet myhkyt taipuvat 20-30 sekunnissa eteenpäin. Tällöin hyönteinen on jo lähes varmuudella toisessa kukintotähkässä ja myhkyt osuvat uutta mettä imiessä luoteille varmistaen ristipölytyksen. Normaali kukinta-aika on kesä-heinäkuu.
Tuoksuvat ja medekkäät kukat takaavat yleensä hyvän pölytystuloksen ja hedelmyksiä kehittyy paljon. Hedelmä on pysty, liereä, vahvasuoninen ja kalju kota, joka on tavallisesti noin 8-10 mm pitkä ja noin 3 mm paksu. Se avautuu suonien vierestä. Siementuotanto on runsasta ja lähes pölymäisen pienet siemenet leviävät tuulen mukana. Kämmeköiden siemenissä ei ole vararavintoa. Jotta siemenestä voi kehittyä uusi kasvi, sen täytyy päästä yhteyteen sopivan sienikumppanin kanssa ja saada kasvuunsa tarvittava ravinto sienijuuren kautta. Siementaimi kehittyy ruusukeasteelle kolmessa vuodessa ja siitä vuoden tai kahden kuluttua se voi jo kukkia ensimmäisen kerran. Kirkiruoholle, kuten monelle muullekin kämmekälle, ovat tyypillisiä suuret, vuosittaiset kannanvaihtelut. Ahokirkiruoho ei ole kovin pitkäikäinen. Iäksi on arvioitu enintään noin 10 vuotta ensimmäisen kukinnan jälkeen.
Ahokirkiruohon on tulkittu olevan muinaistulokas Suomessa eli se on saapunut maahan ihmisen toiminnan avustamana ennen 1600-luvun puoltaväliä. Se on ollut vanhan maanviljelys- ja laidunnuskulttuurin aikana varsin laajalle levinnyt ja yleinen kuivahkoilla niityillä, ahoilla, kedoilla ja laitumilla. Sittemmin se on suuresti taantunut niitty- ja metsälaidunnuksen loputtua, ahojen kasvaessa umpeen ja maanviljelyn tehostuessa. Nykyisin se on lähes hävinnyt eteläisen ja keskisen Suomen läntisistä eliömaakunnista Ahvenanmaata lukuun ottamatta. Vahvempi kanta sillä on vielä itäisemmässä Suomessa. Se on kalkinsuosija. Luonnonniittyjen ja ahojen puutteessa ahokirkiruoho on monen muun lajin tavoin hyödyntänyt isompien teiden leveitä, niitettäviä ojaliuskoja ja pientareita, kuten alla oleva kuvasarjakin osoittaa. Suomen pohjoisosissa ahokirkiruoho kohtaa lettokirkiruohon ja ainakin osittain limittyy sen kanssa. Tarkkaa levinneisyysrajaa taksonien välille on vaikea piirtää, koska erilliset levinneisyyskartat ovat hyvin puutteellisia. Ahokirkiruoho kasvaa varmuudella ainakin Koillismaan eliömaakunnassa Kuusamossa saakka, jossa se kelpuuttaa kasvupaikakseen niityn lisäksi myös mäntymetsän kaukana niityistä ja muista avoimista alueista (ainakin kaksi kasvupaikkaa varmistettu näyttein, jotka ovat Helsingin kasvimuseossa). Täällä pohjoisella alueellaan ahokirkiruoho saattaa hyvinkin olla lettokirkiruohon tavoin alkuperäinen taksoni.
Kirkiruoho on rauhoitettu lajitasolla Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntien eteläpuolella, myös Ahvenanmaalla. Vuonna 2019 julkaistussa uhanalaisuusarvioinnissa ahokirkiruoho on todettu vaarantuneeksi (VU). Yksilömäärät ovat vähentyneet merkittävästi. Kehitykseen ovat ensisijaisesti vaikuttaneet avoimien alueiden sulkeutuminen, pellonraivaus, metsien uudistamis- ja hoitotoimet, kemialliset haittavaikutukset, rakentaminen sekä keräily ja poiminta. Muissa Pohjoismaissa ahokirkiruoho esiintyy aika laaja-alaisesti Ruotsissa ja Norjassa, mutta Tanskassa jäljellä on ilmeisesti vain yksi kasvupaikka.
Kirkiruohon alalajien keskeiset erot ovat seuraavat: Ahokirkiruoho, on pääpainoltaan eteläinen kuivahkojen ahojen ja niittyjen laji. Lettokirkiruoho, subsp. alpina, on pohjoinen lettojen, puronvarsiniittyjen, tunturikoivikoiden sekä paljakan valu- ja tihkuvesipaikkojen kasvi. Ahokirkiruoho on tavallisesti tanakka ja 30-60 cm pitkä. Kukinto on yleensä tiheä, noin 8-16 cm pitkä ja noin 40-80-kukkainen. Lettokirkiruoho on tavallisesti hennohko ja noin 15-30 cm pitkä. Kukinto on yleensä 3-7 cm pitkä ja 15-30-kukkainen. Myös kukassa on joitakin eroja. Ahokirkiruohon kannus on noin 10-15 mm pitkä. Huuli on tasapäisesti ja aika samankokoisesti kolmiliuskainen. Lettokirkiruohon kannus on noin 8-12 mm pitkä. Huulen kärki on yleensä joko kaareva ja matalasti sekä tasalevyisesti kolmiliuskainen tai keskiliuska on selvästi muita pitempi. Huulituntomerkeissä tosin näyttää olevan vaihtelevuutta eri kasvustoissa.
Linkki Kasviatlaksen reaaliaikaiselle kirkiruohon esiintymiskartalle Suomessa.
Alla oleva kuvasarja esittelee vain muunnosta rusokirkiruoho, var. conopsea.
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Gymnadenia conopsea ssp. conopsea – ahokirkiruoho on hyvin kapealehtinen. Lehdet ovat tasaisen vihreät, täplättömät, lähes tasasoukat ja tavallisesti noin 5-15 cm pitkät ja leveimmästä kohtaa noin 0,8-1,2 cm leveät. Lehdet ovat tyvestään tupessa osittain sisäkkäin. Ylempänä varrella on muutama pienempi ja pystyhkö lehti. ES, Savonlinna, Kerimäki, Hautalahti, Joensuuntien (tie 71) ojaluiska ja laitarinne, 10.7.2015. Copyright Hannu Kämäräinen.
Gymnadenia conopsea subsp. conopsea – ahokirkiruoho on monien muiden lajien tavoin onnistunut siellä täällä pakenemaan umpeutuvilta ahoilta, kedoilta ja laidunmailta niittämällä avoimina pidettäviin tienvarsiin. Näin myös Ahvenanmaalla, jossa kuvauspaikalla kasvoi 49 kukkavartta. A, Eckerö, Käringsundby, Gamla Käringsundsvägenin tienlaitaruohikko 9.7.2017. Copyright Hannu Kämäräinen.
Etusivulla mainittujen lähteiden lisäksi kannattaa tutustua kahteen suomalaiseen kämmekkäkirjaan:
- Korhonen Mauri & Vuokko Seppo: Kämmekät Suomen orkideat. Forssa 1987. (Kirjan nimistö on osittain vanhentunut, mutta lajisto on kuvattu laajasti ja hyvin taustoittaen.)
- Salmia Aulikki: Pohjolan uhanalaiset orkideat. Forssa 2013. (Kirjassa on Pohjoismaiden lajiston laajojen kuvausten lisäksi kerrottu myös hyvistä kämmekkäpaikoista.)
Tieteelliset nimet – aakkosellinen hakemisto
Suomalaiset nimet – aakkosellinen hakemisto
Kasvit heimoittain – aakkosellinen hakemisto
Pohjolan kasvien pauloissa 